Kissojen toksoplasmatartunnat – onko kissan rotu riskitekijä tai suojaava tekijä?

10.2.2015


Kissojen toksoplasmatartunnat – onko kissan rotu riskitekijä tai suojaava tekijä?

 

Toksoplasma (Toxoplasma gondii) on alkueläinloinen, joka voi tarttua sekä moniin eläimiin että ihmisiin. Se on yleinen myös Suomessa.

 

Kissojen toksoplasmatartunnat aiheuttavat yleensä niin lieviä oireita, että ne voivat jäädä kissanomistajalta huomaamatta. Loinen voi kuitenkin aiheuttaa kissalle myös vakavan sairauden, joka voi pahimmillaan johtaa kissan kuolemaan. Tartunnan saatuaan kissa lisäksi erittää loisen ympäristömuotoja ulosteisiinsa. Tällä hetkellä kissoille ei ole saatavilla rokotetta toksoplasmatartuntoja vastaan.

 

Lähes joka toisella suomalaisella kissalla todettiin aiemmassa tutkimuksessa vasta-aineita toksoplasmaloista vastaan. Samassa tutkimuksessa, jossa oli mukana satoja kissojen geenipankin näytteitä, havaittiin eroja vasta-aineiden esiintyvyydessä eri kissaroduilla. Näitä eroja selvitetään nyt tarkemmin laajemmalla otannalla näytepankista valituista kissaroduista. Tutkimus tehdään yhteistyössä Estonian University of Life Sciences -yliopiston kanssa. Yhteistyössä ovat mukana professori Hannes Lohi, FT Marjo Hytönen, kissojen toksoplasmatartunnoista väitöskirjatutkimusta tekevä eläinlääkäri Kärt Must sekä toksoplasmatutkija, eläinlääketieteen tohtori Pikka Jokelainen.

 

 

Lisätietoja:

 

Jokelainen, P., Simola, O., Rantanen, E., Näreaho, A., Lohi, H., & Sukura, A. 2012. Feline toxoplasmosis in Finland: Cross-sectional epidemiological study and case series study. Journal of Veterinary Diagnostic Investigation, 24(6), 1115-1124.

 

Jokelainen P. 2013. Wild and domestic animals as hosts of Toxoplasma gondii in Finland. Väitöskirja. Helsingin yliopisto. (http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-10-9188-9)

 

Kaivosoja, S. & Jokelainen, P. 2014. Toksoplasmatartunnat ovat ehkäistävissä. Kissafani. 6. 44-47.

 

Jokelainen, P. 2012. Näin voit suojella kissaasi toksoplasmatartunnoilta. Kissafani, 21(4), 63.

 

Jokelainen, P. 2012. Pysäytä toksoplasma! Kissa: Suomen kissaliitto r.y:n jäsenjulkaisu., 51(4), 20-22.