Tiedote kissanomistajille ja kasvattajille

23.8.2013

 

Tiedote kissanomistajille ja kasvattajille                                                                                             23.8.2013

 

Helsingin yliopiston suuri terveyskartoitus kissoille – muistathan osallistua!

Kissa on maailman suosituin lemmikkieläin, ja se on elänyt yhdessä ihmisen kanssa jo tuhansia vuosia. Kissan perimän kartoituksen valmistuminen vuoden 2008 alussa on mahdollistanut monipuolisen geneettisen tutkimisen: voimme tunnistaa kissasta sairauksille altistavia geenejä, tarkentaa tietämystä kesykissan alkuperästä ja eri kissarotujen historiasta sekä ymmärtää paremmin kissan eri ominaisuuksien geneettistä taustaa.

Geenitutkimuksen tavoitteena on tunnistaa perinnöllisiin sairauksiin johtavia geenivirheitä. Rotukissoista on kuvattu satoja perinnöllisiä sairauksia ja näiden yleisyyden selvittäminen vaatii perusteellista terveyskartoitusta eri roduissa.  Osana laajempaa geenitutkimushanketta, Helsingin yliopiston tutkijat ovat nyt prof. Hannes Lohen johdolla laatineet laajan verkkopohjaisen terveyskyselyn, jolla pyritään kartoittamaan eri rotujen terveystilannetta. Kaikki kissanomistajat ja kasvattajat voivat käydä täyttämässä kyselyn riippumatta kissan terveystilanteesta. Edesmenneistäkin kissoista voi jättää vastauksen ja sekarotuisten kotikissojen omistajat voivat osallistua terveyskyselyyn.

Terveyskyselyn kattavuutta varten olemme arvioineet rotujen kokoja ja asettaneet vastausmäärien tavoitteet per rotu. Ne löytyvät alla olevasta taulukosta. Kaikkiaan vastauksia on tullut tähän mennessä yli 3500 kissasta ja osa roduista (esim. eurooppalainen) on saavuttanut jo tavoitteen! Nyt toivomme, että lopuissa roduissa ryhdistäydytään ja hoidetaan terveyskyselyn edustavuuden kannalta tärkeä otoskoko eli vastaustavoite kuntoon.  Osallistuthan itse kaikkien kissojesi osalta ja kerro myös kaverillesi!

Tutkimusryhmä on päättänyt käynnistää rotukohtaiset analyysit ja vertailun niiden rotujen osalta, jotka pääsevät otoskokotavoitteeseen 30.9. mennessä. Näille roduille tullaan tekemään perusteellinen analyysi kyselyn pohjalta. Kasvattaja, varmistathan pennunostajiesi kanssa, että oman rotusi otoskoko saavutetaan ja olette näin mukana tässä kansainvälisestikin merkittävässä terveystutkimuksessa. Kaikkea tutkimustietoa käsitellään luottamuksellisesti. 

Terveyskyselyn tulosten analysoinnista vastaavat prof. Hannes Lohen lisäksi, dosentti Anna-Maija Virtala, HY ja statistikko Katariina Vapalahti, HY. Yksittäisten kissojen tiedot ovat ainoastaan yliopiston tutkijoiden käytettävissä. Terveyskyselyprojektissa ovat mukana myös Annukka Salo (eläinlääketieteenopiskelija), Petra Jaakonsaari ja Minna Virta (Lohen ryhmästä). Projektia toteutetaan yhteistyössä Suomen Kissaliitto ry:n terveys- ja koulutustoimikunnan  kanssa, jonka edustajina toimivat Carin Sahlberg ja Jaana Tähtinen.

Taulukko. Kissojen terveyskyselyyn rotukohtaiset vastaustavoitteet ja tilanne 21.8.2013.

Rotu

Otoskoko (=tavoite)

Saapuneita vastauksia

Vastauksia tarvitaan

Abessinialainen, Ocicat ja Somali

329

209

120

American Curl lyhyt- ja pitkäkarva

200

61

139

Siamilainen, Balineesi, Itämainen lyhyt- ja pitkäkarva, sekä Seychellin lyhyt- ja pitkäkarva

358

154

204

Bengali

272

101

171

Brittiläinen

323

96

227

Burma, Burmilla, Singapura

323

154

169

American shorthair

 -

-

-

Cornish Rex

330

238

92

Cymric and Manx

160

21

139

Devon Rex

290

61

229

Egyptin mau

88

6

82

Eurooppalainen

260

272

-

German rex

15

0

15

Kartusiaani

108

4

104

Korat

223

34

189

Kuriilien bobtail (lyhyt- ja pitkäkarva) ja Japanin bobtail

57

9

48

Maine Coon

350

131

219

Neva Masquerade ja Siperiankissa

310

173

137

Norjalainen metsäkissa

351

69

282

Persialainen ja exotic

348

75

273

Peterbald ja Don Sfinksi

91

3

88

Pyhä Birma

354

253

101

Ragdoll

365

344

21

Venäjänsininen

295

54

241

Selkirk rex (lyhyt- ja pitkäkarva)

34

0

34

Sfinx

238

55

183

Snowshoe

15

0

15

Sokoke

12

0

12

Turkkilainen angora

171

32

139

Turkkilainen van

157

90

67

Maatiaiskissa

 

866

   

 

 

Yhteensä:

 

3565

 

 

Lisätietoja kissojen geenitutkimuksesta ja ohjeita DNA-näytteiden toimittamiseksi: www.kissangeenit.fi. Kiitämme lämpimästi osallistumisestasi!

 

Työryhmän puolesta yhteistyöterveisin,

Hannes Lohi, prof.

Helsingin yliopisto ja Folkhälsanin tutkimuskeskus

Hannes.lohi@helsinki.fi